Hellou taas toivottaa laiska bloggaaja. No edellisestä ukosta erosin uutena vuotena ja aloin sitten pyöriä yhden tuttavani kanssa. Tuossahan se minun vieressäni tuhisee. kovin ahdistuneelta on tuntunut hän muutaman päivän ajan?? En tiedä mistä kiikastaa. Itsekkin olen ahdistunut koska en tiedä mitä teen. menisinkö töihin vai jatkanko kolussa? Mulla on jotenkin luovuus ollut nyt jäissä monta kuukautta ja se harmittaa suunnattomasti.

Rakkaus rakkaus sitä mä haen. Onko maailmassa rakkautta. haluan rakastaa, olla hyvä, antaa itsestäni hyvän muille. Toisaalta sieluni on hiljaa yksinäinen ja surullinen. Kun elämä on jatkuvaa vuoristorataa eikä ole tietoa huomisen todellisuudesta, se tekee olon hyvin epävarmaksi. Toisaalta mun sisälläni on niin helvetin paljon voimaa. Mä olen vahva ihminen. Mä vaan jaksan painaa vaikka seinät kaatuu päälle, koska päässäni takoo ajatus: on vain tämä yksi elämä. Täsät yhdestä elämästä on pidettävä kiinni ja on katsottava mitä huominen antaa. Toisaalta ajatus siitä että vain yksi minuutti voi muuttaa elämääsi lopullisesti on omituinen ja pelottava. kaikki on niin hektistä loppujenlopuksi.

Pahinta mun elämässäni on jatkuva pelon tunne. Mä pelkään kaikkea mahdollista typerää kuten sairauksia, menettämistä, raha-asioita, hulluutta, yliluonnollista, maailmantilaa. Mutta kaikkein eniten mä pelkään satuttavani muita ihmisiä. Mä en halua satuttaa ketään mut silti mä aina satutan. Eniten mä satutan itseäni koska mä en arvosta itseäni tarpeeksi. Ja koska mä en arvosta itseäni tarpeeksi mä satutan muita tekemällä itselleni pahaa. Itseviha on pahin viha josta syntyy suurimpia ongelmia. Itseviha purkautuu aina toisiin ja mädättää koko ympäristön. Joskus mä meen peilin eteen ja katson itseäni ja sanon: "Mä rakastan sua, usko se mä rakastan sua. Muistatko sä kun sä olit se pieni suloinen tyttö? Se on yhäkin sun sisälläsi". ja ikuinen lapsi mun sisälläni asuukin onneksi. Sitä sisäistä lasta ei saa koskaan kadottaa koska muuten sielu kovettuu, kylmettyy ja katoaa pois.

Tuntuu niin hassulta että tässä maailmassa on miljardeja ihmisiä ja jokaine on yksilö. on tuoreita sieluja ja on vanhoja sieluja. Mä oon kokenut lapsesta asti olevani vanha sielu joka kantaa sisällään monta taakkaa. Ja mun lyhyt nuori elämä on ollut täynnä kaikkea pahaa mutta myös paljon onneakin. kikillehan annetaan vain sen verran mitä jaksaa kantaa? Usein mietin mikä tarkoitus mulla on tässä maailmassa? Mikä jälki minusta jää ja mitä mä voin antaa muille? Minkä takia mä olen kokenut niin paljon? Ehkä joku päivä saan siihen vastauksen. Ehkä kuolinvuoteella sitten? Mut mä haluan vaikeuksista huolimatta elää pitkän elämän. haluan elää niin että voin kuolinhetkelläni sulkea silmäni ja hymyillä onnellisena.